Tour de Laponie

15.-28.7.2023, Ivalo – Inari – Sevettijärvi – Pykeijä – Annijoki – Ekkeröy – Vadsö - Vardö – Hamningberg – Vardö – Havoysund – Olderfjord – Lakselv – Karigasniemi – Tanssijoki – Kaamanen – Ivalo, 1133 km. 

Reilu viisikymppinen pariskunta ensimmäisellä pidemmällä pyöräreissulla. Tätä tekstiä kirjoiteltiin sillä ajatuksella, josko meidän kokemusten pohjalta joku voisi innostua pyörämatkailemaan Lapissa tai missä vain, tai matkaa noille seuduille suunnitteleva voisi saada kirjoituksista käytännön vinkkejä. Ikä huomioiden olemme omasta mielestämme hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta kummallakaan ei ole mitään pyöräilyharrastus- tai muutakaan kestävyysurheilutaustaa. Eli sen mukaan lukijat voivat arvioida kokemusten soveltuvuutta omalle kohdalleen.

P.s. tuo otsikon nimihassuttelu juontaa siitä, että 2023 Tour de Francet ajettiin samoihin aikoihin kuin olimme matkalla, ja iltojen huvituksena oli katsoa teltassa tai huoneessa puhelimelta Youtubesta aina päivän Tour de France highlightsit.

 

Paljon ennen matkaa

Haave pyörämatkasta Norjan Lappiin ja erityisesti Varangin vuonon seuduille oli itänyt jo vuosia ennen sen toteutumista. Paitsi maisemat ja luonto, meitä kiinnosti myös alueen historia: suomalaisten muuttoaallot Norjaan 1700- ja 1800-luvuilla Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Millaisia olisivat Varangin yhä osittain suomenkieliset kylät? Ja olisihan se tietty hienoa uida Jäämeressä!

 

Matkan pääkohteena oli siis Varangin vuono. Reitiksi houkutti suunnitella ennemminkin kierros ja mahdollisimman paljon uusia teitä kuin ajaa samoja teitä edestakaisin. Koska Varangin vuonon pohjoispäädystä ei oikein pääse lenkkiä ajamaan, vaan Hamningberg on enemmän tai vähemmän umpikuja fillarille, päädyimme yhdistämään reissuun pätkän Hurtigruten-lauttayhteyttä.  Paluureitiksi oli alkuun ajatuksena jäädä lautalta pois Honningsvågissa ja käydä samalla Nordcapissa, mutta E69-tien tunnelit ei oikein houkuttaneet, joten päädyimme valitsemaan määräsatamaksemme seuraavan pysähdyksen eli Havoysundin. (Vasta myöhemmin huomasimme, että Havoysund – Russelv tie on nimetty yhdeksi Norjan kauneimmista tieosuuksista.) Lisäksi olimme kuulleet Tenojoen varren Suomen puoleisen tien olevan erityisen hieno ja pyöräilijöiden suosiossa, joten halusimme sisällyttää sen matkaan mukaan, vaikka lyhyempikin reitti Karigasniemeltä Kaamaseen olisi ollut mahdollinen.

Näillä suunnitelmilla kilometrejä kertyi jo sen verran, että kovin eteläisestä Suomesta pyöräilyn aloittaminen ei ollut mahdollista. Matkan aloitus- ja lopetuspisteeksi päädyimme valitsemaan Ivalon lentokentän ja matkustusmuodoksi Helsingistä Lappiin siis lentämisen. Toinen matkustustapa fillareiden kanssa olisi ollut junalla Rovaniemelle ja bussilla esim. Ivaloon, mutta lomapäivien rajallisuuden takia lentäminen oli houkuttelevampi vaihtoehto. Juna-bussin hyvänä puolena (ekologisuuden lisäksi) olisi ollut pyörien purkamiselta, pakkaamiselta ja kokoamiselta säästyminen.

 

Päivä ennen lähtöä

Edellinen päivä ennen varsinaista starttia meni aika mukavasti tavaroiden ja pyörien pakkaamisessa. Pyörien kuljetukseen lentokoneessa meillä oli yksi kovakuorinen B&W kuljetuslaukku ja toisena Evocin pehmeäkuorinen. Renkaat, polkimet, ohjaustanko ja tarakka irti ja satula ala-asentoon, ei siinä sen kummempaa. Molemmat laukut olivat aivan toimivia ja fillarit tulivat ehjinä perille. Eli ihan toimiva ratkaisu on pidemmät siirtymiset lentäen, jos polkupyörän purkamis- ja kokoamishommat sujuvat. Toki pyöristä tulee lisämaksut Finnairille (64€/pyörä/suunta) sekä laukkujen kahden viikon säilytyksestä Ivalon lentokentällä Finavialle (yhteensä 20€).

Muun varustuksen pakkasimme valmiiksi tarakka-, runko- ja satulalaukkuihin. Lista tarvittavista (tai vähemmän tarvittavista) tavaroista auttoi pakkaamisessa, ja iteroimalla arvioidun tarpeellisuuden mukaan karsimme sitten mukaan mahtumattomat pois. Alun perin suunnitelmana oli käyttää vain kaupallisia majoituspalveluita, mutta päädyimme ottamaan lopulta varmuuden ja joustavuuden vuoksi teltan ja makuupussit ja alustat. Emme kuitenkaan ottaneet keittokamoja, osittain tilatarpeen takia, osittain siksi, että meidän Campingaz-vehkeisiin ei olisi löytynyt kaasupulloja Inarista, ja koneessahan kaasut ei kulje.
Tekstin lopussa vielä vähän enemmän ajatuksiamme tarpeellisesta (ja tarpeettomasta) varustuksesta.

Sellainen virhe tapahtui pakkaamisessa, että emme olleet huomanneet Finnairin lipputiedoista myös polkupyörille olevaa 23 kg painorajaa, ja olin pakannut toiseen kuljetuslaukkuun myös runko- ja satulalaukut ja muuta sälää. Painoraja ylittyi sitten reippaasti ja siitähän heilahti ylimääräinen 64 € maksettavaa. (Paluumatkalle olimme sitten viisaampia ja pakkasimme kuljetuslaukkuihin vain pyörät, jolloin pysyttiin juuri ja juuri rajoissa.)

Päivä 1: Ivalon lentokenttä – Inari, 55 km

Aamulento Ivaloon, lähtö 6:00. Lauantaiaamuna herätyskello soi 3:30 ja kello 4 lähdimme lentokentälle. Kaksi pyöräkuljetuslaukkua ei mahdu tavalliseen henkilöautoon, joten tilatun Uberin kanssa oli vähän jännitettävää, miten käy. Farmariauto ja avulias kuski sai juuri ja juuri tavarat ja meidät turistit mahtumaan mukaan eikä Helsingin lentokentällä ollut tavaroiden kanssa mitään ongelmia (tuon painorajan ylittymisen lisäksi).

 

Ivalon kentällä kasasimme pyörät ja muut tavarat.

 

Matkaan päästiin yhdeksän jälkeen kohti Inaria. Sää oli hieno, tyyntä ja puolipilvistä. Shortseilla ja ohuilla paidoilla pärjäsi hyvin.

 

Ivalon ja Inarin kylien välinen tie osoittautui erittäin kauniiksi. Upeat järvimaisemat ja taustalla siintävät tunturit seurasivat toinen toistaan, ja matka taittui myötätuulen ansiosta vaivattomasti.

 

Poroja näkyi vähän väliä teiden varsilla. Liikennettä oli melko paljon, mutta autot jättivät pääsääntöisesti hyvin tilaa ohittaessaan eikä vaaran tuntua ollut.

 

Myössäjärvellä pysähdyimme Karhunpesäkiven kahvilassa. Turisteja oli pysähtynyt kahvilalle paljon, autoilla, asuntoautoilla, prätkillä ja saksalainen turistibussi. Taidettiin olla ainoat fillaroitsijat. Muutenkin tavattiin pyöräilijöitä reissun alkupuolella aika vähän. Ruokaa ja leivonnaisia olisi kahvilassa ollut tarjolla, meille riitti kahvit ja omat eväät.

Karhunpesäkivellä kipusimme myös rappuset ylös näköalapaikalle ihastelemaan maisemia. Kauniin sään lisäksi iloinen yllätys oli hyttysten puute.

Matkaa Inarin kylälle oli enää reilu 10 km.

Inariin päästyämme kävimme ensin katselemassa Jäniskoskea.

 

Seuraavaksi tutustuimme Siida-museoon, joka esittelee monipuolisesti tietoa pohjoislapin luonnosta, historiasta ja eri saamelaiskulttuureista. Museo oli kiinnostava ja kattava, ja siellä olisi riittänyt katseltavaa useammaksikin tunniksi. Hyvä alustus reissulle, kun oltiin matkaamassa monille saamelaisille tärkeille seuduille.

Inarin kirkonkylässä yövyimme kauniissa ympäristössä sijaitsevassa Wilderness Hotel Juutua hotellissa, jonka palkitussa Aanaar-ravintolassa söimme hienon päivällisen. Tässä täyttyi reissun fine dining -osuus. Oikein hyvä kokemus, osaavat asiansa. Kala oli hyvää, annoksissa oli maut tasapainossa ja esillepano hieno. Forest garden kasvisalkuruoka oli jopa innovatiivinen.  Uni maistui hyvin, koska olimme edellisenä yönä nukkuneet vain muutaman tunnin.

 

Päivä 2: Inari – Sevettijärvi, 114 km

Hotellin runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme myötätuulessa ja auringonpaisteessa polkemaan kohti Sevettijärveä. Hyväkuntoinen, E75 tietä kapeampi ja mutkaisempi Sevettijärventie oli oikein mukavaa ajettavaa, kun liikennettä oli huomattavasti vähemmän. Kahviloita, kauppoja tai ravintoloita ei välillä ollut, mutta pysähdyimme pariin kertaan syömään Inarin kirkonkylän kaupasta ostettuja eväitä. Hienoja järvimaisemia riitti, mutta rannat alkumatkasta oli pääosin yksityisomistuksessa, joten maisemalliset pysähtymispaikat olivat vähissä.

Käyräniemen kohdilta pienemmän tien varresta löytyi kuitenkin lopulta mukava taukopaikka sillan kupeesta.

 

Pysähdyimme myöhemmin myös Nitsijärven pienen leirintäalueen hienolla rannalla. Leirintäalueen pitäjät toivottivat meidät kovasti tervetulleiksi eväitä syömään ja uimaan, vaikka emme asiakkaiksi olleetkaan tulossa

Lähempänä Sevettijärveä oli paljon hienoja hiekkarantoja pienemmillä kirkasvetisillä järvillä. Kivoja pysähtymispaikkoja, ja niillä olisi voinut hyvin myös telttailla, jos mukana olisi ollut keittovehkeet.

 

 

Nyt oli kuitenkin jatkettava kohti Sevetin baaria, joka oli siis ainoa mahdollisuus kunnon ruokailuun. Siellä söimme vegeburgerin ja poronkäristyksen perunamuussilla. Ruoka oli maukasta ja oli mukava yllätys, että tarjolla oli myös vegaaninen vaihtoehto.

 

 

Yövyimme Sevetinharju Campingin pikkumökissä. Rauhallinen ja toimiva paikka, ja alueelta löytyi kaikki tarpeellinen, eli suihkut, wc:t yms. Mökissä oli myös keittovälineet.

 

Kävimme vielä iltakävelyllä Sevettijärven ympäristössä (hyttysiä oli tällä kertaa ihan riittävästi).

 

 

 

Päivä 3: Sevettijärvi – Pykeija, 120 km

Aamun ensitapaamisena oli Sevettijärven mökin kulmalla porot rantavedessä.

 Aamiaiseksi oli kahvia ja "puuroa".

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan Sevettijärveltä kohti Pykeijaa. Sevettijärveltä pohjoiseen seutu muuttuu kivikkoisemmaksi ja näkymät tieltä edelleen hienommiksi. Teiden varsilla näkyi vaihtelevasti suomaisemia ja hiekkaharjuja sekä monenlaista pirunpeltoa ja rakkaa.

 

Näätämössä kävimme kaupassa ostamassa eväitä, viimeisen kerran Suomen hinnoilla: omenoita, sipsiä, rusinapähkinää ja proteiinipatukoita.

Rajan ylitys meni läpi ajamalla. Aika pian Norjan puolella maisemat muuttuivat jylhemmiksi. Laskussa Neidenin koskille tukka hulmusi ja jarrut pääsivät ensimmäistä kertaa kunnon testiin.

Tarkoituksenamme oli lounastaa Neidenissä, mutta molemmat google mapsista valmiiksi katsomamme ruokapaikat olivat kiinni. Tässä vaiheessa olisi ruoka tai kahvi tullut enemmän kuin tarpeeseen. Koska emme löytäneet mitään auki olevaa kahvilaa, suunnistimme Neidenin Kolttasaamelaismuseoon, joka osoittautuikin oikein hyvin järjestetyksi ja opittiin taas lisää kolttien historiasta ja kulttuurista sekä alueen geologiasta. Ja sieltä sai kahvia ja keksiä! Syömisten suhteen ei auttanut muu kuin sinnitellä Näätämön proteiinipatukoilla Pykeijaan asti.

 

Neidenin jälkeen maisemat alkoivatkin sitten todella muuttua. Jylhää vuorta ja vuonoa toisensa perään. Ja polkemiseen se tarkoitti tietty mäkiä. What goes up must come down. Pitkien ylämäkien hyvä puoli on, että ne lupailevat vauhdikkaita alamäkiä. Erityisesti lasku Jäämeren rantaan oli aivan huikea.

 

Koska olimme ensimmäistä kertaa Jäämerellä, se piti tietysti heti korkata. Ensimmäiseltä hiekkarannalta uimaan. Raikasta oli.

Pykeijaan vievä tie oli sitten vieläkin mäkisempi. Perille päästyämme meillä oli todella kova nälkä ja menimme syömään Pykeijan bistroon. Tuore seikeitto, taiten valmistettu kapakala ja kasvisvaihtoehto (uuniperuna kasvistäytteellä) maistuivat.

Syötyämme lähdimme etsimään telttapaikkaa, ja hieno sellainen löytyi Jäämeren rannalta, aiemman uintipaikkamme vierestä, n. 10 km Pykeijasta takaisin päin.

 

Neidenelvan Skoltefossenin putouksilla näki Atlantin lohien (niin siellä viisaammat eräkävijät meille vedestä osoittivat) ja pienempien meritaimenien (vai kyttyrälohien?) nousua ja upeita hyppyjä.

Päivä 4: Pykeija – Annijoki, 82 km

Aamu valkeni aurinkoisena. Teltta kasaan ja kohti Annijokea.

Varanginvuonon eteläpuoli jatkui vuoristoisena, pitkiä mäkiä ja tiukkaa vääntöä. Cyclo-crossissa tuntui välillä välitykset loppuvan pienessä päässä kesken. Sää muuttui sateisemmaksi, kun pääsimme Varangerbotniin lounaalle ravintola Capriin. Söimme paikan isännän suosituksesta molemmat pastaa (poro- ja kasvispasta). Ruoka oli hyvää ja sardinialainen omistajapariskunta huippuystävällinen. Jäimme ruokailun jälkeen vielä ravintolaan sadetta pitämään. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen sade oli lakannut ja jatkoimme matkaa kohti Annijokea.

Loppupäivä oli vaihdellen sadetta ja aurinkoa, välillä yhtä aikaa.

Vuonon pohjoispuoli olikin sitten vaihteeksi leppoisampaa ajettavaa, tasaisempaa kaunista tietä, pieniä kyliä ja maatiloja. Matkalla pysähdyimme saamelaismuseon kohdalla ja kävelimme ulkona muutaman kilometrin reitin, jonka varrella esiteltiin saamelaisten kivikauden aikaisten asumusten paikkoja. Museossa sisällä emme poikenneet.

Ulkoilmamuseolla oli myös rekonstruoitu turpeella katettu kota eli kammi.

Annijoella yövyimme Varangertunet-nimisessä B&B:ssa. Päärakennuksen viereisessä talossa oli keittomahdollisuus ja saimme tankattua energiavarastoja soijarouheella terästetyllä valmispataeineksellä. Paikassa oli myös pyykinpesukone ja kuivausrumpu, joten saimme pestyä vähän pyykkiä.

 

Päivä 5: Annijoki – Ekkeröy – Vadsö, 52 km

Aamiainen Varangertunetissa oli monipuolinen ja maukas. Lähtiessämme juttelimme paikan mukavan emännän kanssa pitkät tovit. Saimme vinkkejä missä kannattaa poiketa, opittiin kveeneistä ja alueen saamelais- ja venäläisvaikutteista, kylien suomalaistaustaisista suvuista sekä Varangin luonnosta.

Sää muuttui tässä vaiheessa epävakaisempaan suuntaan, ja päätimme jatkaa vain Vadsöön/Vesisaareen asti.

Innostuimme kuitenkin ajelemaan vähän pidemmälle kalastajakylä Ekkeroyn lintusaarelle. Kävelimme siellä 7 km paikoin jyrkkäkallioisen luontopolun, jossa näimme paljon lintuja ja alueen kasvillisuutta infotauluilla opastettuna. Suositeltava kohde.

Myös hillaa oli Ekkeroyn saarella paikoitellen runsaasti. Eivät olleet kypsiä, mutta ei niitä turistit olisi saaneetkaan poimia.

Lounaalle ajoimme n. 15 km matkan takaisinpäin Vadsøhön. Söimme lohta ja kapakalaa perinteisessä lounasruokapaikassa Påls Matopplevelser. Lounaan jälkeen kirjauduimme karuttomaan, mutta ihan toimivaan Vadsø Fjordhotelliin.

Juotuamme kahvit ja vaihdettuamme vaatteita lähdimme saman tien ajamaan pyörillä Nattfjelldaleniin, joka sijaitsee Varangerhalvøyan kansallispuiston eteläisessä päässä. Päästäksemme parkkipaikalle, josta patikointipolku kohti Nattfjell-putousta lähti, piti ajaa n. 5 km hiekkatietä ylämäkeen. Kävelimme suht tasaista patikointipolkua, mutta kovassa vastatuulessa 5 km eteenpäin, jonka jälkeen takki oli sen verran tyhjä, että päätimme kääntyä takaisin. Polku olisi jatkunut vielä 4 km vesiputoukselle. Nattfjelldalenin laakso oli ihan hieno, mutta koska emme jaksaneet putouksille asti, ei ehkä kaiken vaivan arvoinen reissu.

Ennen hotellille menoa kävimme vielä syömässä Vadsøssä ravintolassa nimeltä Moella Bar og Spiseri. Annoksista kaikkia ei ollut saatavilla, eikä listan kasvisvaihtoehtoa ollut, mutta kokki loihti meille toiveestamme maittavan kasviscurryn. Toinen tilaamamme annos oli (taas) kapakalaa, joka sekin oli ihan maukasta.

Päivä 6: Vadsö – Vardö, 81 km

Aamu oli sateinen ja tuuli yltynyt edellispäivästä. Tiesimme, että edessä olisi rankka päivä, koska Vardøhön/Vuoreijaan pitäisi nyt päästä, jos aikoi ehtiä käymään vielä monien matkalla tapaamiemme hehkuttamassa Hamningbergissä ennen lauttamatkaa.

Ennen matkaan lähtöä kävimme vielä kveenien/norjansuomalaisten kansallismuseossa. Museo oli ihan mielenkiintoinen; maahanmuuton historiaa, kveenien kulttuuria sekä suomalaisten ja saamelaisten jälkeläisien ajatuksia hyvin videoina esitettynä.

Museolta lähdimme +8 asteessa, 10 m/s vastatuulessa, ja sateessa kohti Vardøtä.

Välillä Vadsø-Vardø ei ollut juurikaan katettuja taukopaikkoja, joten sateensuojat piti keksiä itse.

Ainoana sisätiloja tarjoavana taukopaikkana tuli vastaan yllätyksenä lähinnä kalastusturisteja palvelevan camping-alueen kahvila, johon pysähdyimme litimärkinä. Kahvilasta olisi saanut hampurilaisia yms. suolaista syötävää, mutta otimme vain kahvit sekä perinteiset norjalaiset vohvelit.

Lähestyttäessä Vardötä luonto muuttuu karummaksi ja kasvillisuus kitukasvuiseksi. Manner-Euroopan ainoat tundra-alueet Venäjän lisäksi löytyvätkin juuri Varangin pohjoisosista.

Noin 12 km ennen Vardøta poikkesimme kauniissa Kibergin kylässä, josta lähti ylöspäin sorapolku Norjan mantereen itäisimpään pisteeseen.

Meidän reissu ei vienyt Nordkappiin, mutta Östkappiin kylläkin. Jylhät oli maisemat. Voi suositella.

Matkan suurin ikävä yllätys tuli juuri ennen Vardøta. Vardøhon pääsemiseksi täytyi ajaa noin 3 km pitkän merenalaisen tunnelin läpi. Google mapsit tai muut ei meitä tästä varoitelleet. Varsin epämiellyttävä kokemus tunnelin melun, huonon ilmanlaadun sekä lopun kilometrin mittaisen jyrkän nousun takia.

Saarella yövyimme Vardø-hotellissa, josta pidimme. Hotellin ravintolan illallinen oli hyvä ja henkilökunta avuliasta. Saimme hyviä neuvoja seuraavalle päivälle matkallemme Hamningbergiin.

Päivä 7: Vardö – Hamningberg – Syltevikvatnet, 52 km

Vardösta halusimme monien kehumaan Hamningbergiin. Tunnelia ei vain huvittanut lähteä toista kertaa ajamaan. Siispä selvittämään kuinka saada pyörät mantereen puolelle. Turisti-infosta ja hotellin respasta saimme oikein ystävällistä palvelua.

Selvisi, että paikallisbussi ottaa kyytiin myös fillareita. Paluu seuraavana päivänä eli lauantaina oli vielä ongelma, koska silloin ei busseja kulkenut. Saimme kuitenkin sovittua paikallisen matkamuistomyymälän pitäjän kanssa noudon. Pienessä kylässä hommat hoituvat vähän epävirallisempia teitä.

Paikallisbussilla siis tunnelia meren ali ja sen jälkeen pyöräilemään kohti Hamningbergia. Sää oli hieman parempi kuin edellispäivänä, eli tuuli oli vähän laantunut, ei satanut, tai satoi tihuuttaen, ja välillä aurinkokin jopa kurkisteli pilvien takaa. Matka Vardøstä Hamningbergiin oli todella upea, ehkäpä meidän matkamme upeimmat 40 km.

Hyväkuntoinen kapea tie meren rantaa seuraillen, mukavasti kumpuilevaa ja muutama isompi mäki. Autoliikennettä oli vähän, ja koska tie on vain yhden auton levyinen, autot ajoivat rauhallisesti ja lähes pysähtyivät myös pyöräilijän kohdatessaan.

Maisemat oli koko matkan aika uskomattomat.

Lähempänä Hamningbergiä valtavat kiviröykkiöt olivat kuin toisesta maailmasta. Valokuvienottotaukoja oli pakko pitää vähän väliä.

Kapeilla teillä ei ollut paljoa liikennettä, mutta monia käyttäjiä. Lampaiden lisäksi poroja oli paljon.

Tie loppuu Hamningbergiin.

Hamningbergissä ajoimme suoraan paikan ainoaan avoinna olevaan liiketilaan, Riisebruket huoneistohotellin kahvilaan. Tarjolla oli lounasruokaa, esim. fish & chipsejä. Maku ja hinta eivät ehkä tällä kertaa kohdanneet.

Lounaan jälkeen kävimme ihmettelemässä Hamningbergin sumuisia merimaisemia.

Seuraavaksi aloimme etsimään telttapaikkaa. Olimme saaneet vinkkiä, että vähän sivummalta, Syltevikvatnetin järven läheltä löytyisi hienoja paikkoja. Ensin 5 km Hamningbergistä takaisin päin ja sitten 4 km hiekkatietä Sandfjordelvan hienoa joen uomaa niin pitkälle kuin tietä riitti.

Teltan pystyttämisen jälkeen kävimme kävelyllä. Tarkoituksenamme oli kävellä järven viertä Jäämeren rantaan saakka, mutta sää ja maasto alkoivat muuttua vetisempään suuntaan, ja käännyimme noin tunnin kävelyn jälkeen takaisin. Kengäthän siinä kastuivat pahemman kerran ja taisi vähän vilukin tulla. Onneksi teltta pysyi kuivana, vaikka vettä tihuutteli koko yön.

 

Päivä 8: Syltevikvatnet – Vardö, 42 km

Päivä valkeni pilvisenä, mutta sateettomana. Pyöräilimme samaa upeaa tietä rauhassa takaisin Vardøhon. Olimme sopineet autokyydin tunnelin läpi kahdeksi. Vardøssa kävimme syömässä Spice up -ravintolassa hyvää intialaista ja viereisessä kahvilassa jälkiruokailemassa.  

Ennen Hurtigruten-reitin lautan lähtöä oli vielä muutama tunti aikaa. Kävimme vanhaan satamamakasiiniin kootussa Pomor-museossa, jossa esiteltiin alueen historiaa norjalaisten yhteyksistä ja kaupasta venäläisten kanssa. Pieni museo oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei millään muotoa moderni ja aika suppea sekä vanhemman historian että viime vuosikymmenten osalta.

Kiersimme myös parin kilometrin maisemakierroksen, jonka varrelta löytyy vaikuttava muistomerkki Vardön 1600-luvun noitavainoista. Pitkän käytävän seinille on koottu 91 noitina roviolla poltettujen, pääasiassa saamelaisten, tiedot ja ”rikokset”.

Kello 19 nousimme MS Richard With -lauttaan ja lähdimme kohti Havoysundia.

Päivä 9: Havoysund – Olderfjord, 90 km

Aamiaisbuffet lautalla oli hintava, mutta runsas ja monipuolinen. Vähän kiireessä tankkasimme päivää varten kuten buffetissa on tapana eli liikaa.

Lautta oli aamulla 8.00 Havoysundissa, josta matka jatkui auringonpaisteessa ja kovassa tuulessa kohti Olderfjordia.

 

Havoysundista lähtevä tie 889 on yksi Norjan 20 kansallisista kauneimmista turistireiteistä (kuten on myös Varanginvuonon pohjoispuoli Hamningbergiin). Siihen nähden liikennettä oli todella vähän.

 

Maisemat sen sijaan olivat nimityksen arvoiset. Jyhkeää vuonoa, tunturimaisemia ja aavaa merta. Varsinkin alkupuoliskolla merelliset maisemat olivat todella hienot.

 

Vuoristomaisemat tarkoittivat myös reippaita nousuja ja laskuja. Mäkiä sai erityisesti alkupuoliskolla ihan tosissaan kiivetä. Lisäksi meille sattui melko tuulinen päivä, mikä teki ajamisesta raskasta ja sivutuulessa välillä hankalaakin.

 

Eväspaikan tuulensuojatut penkit tuli tarpeeseen. Taitaa noilla seuduilla olla useamminkin tuulisia päiviä. Jos sivutuulet olisivat olleet yhtään kovempia, meiltä olisi jäänyt matkanteko kesken.

Poroja nähtiin Havoysundin tien varrella paljon, kuten vähän kaikkialla Norjan puolella.

Puolessa välissä matkaa pysähdyimme Lillefjordin vesiputouksille, jossa kävelimme kilometrin ylämäkeen putousten juurelle.

Putouksilta oli myös hienot merinäkymät. Mukava pysähdyspaikka ja jaloittelutauko.

Puolen matkan jälkeen tie oli tasaisempaa, laakeampien vuonojen rantoja seuraillen.

Eroosion kuluttamat liuskekivimuodostelmat olivat upeita.

Loppumatkan parikymmentä kilometriä Russelvista eteenpäin oli vähän yksitoikkoisempaa maisemaa ja navakka vastatuuli teki ajamisesta puuduttavaa. Tuollakaan koko päivän välillä ei ole mitään palveluja tai kauppoja, joten Olderfjordiin saavuttaessa kahvi maistui erityisen hyvältä. Leirintäalue on Nordkappin reitin varrella, joten siellä oli ihan reilusti porukkaa ja jonkin verran muitakin pyöräilijöitä. Ihan mukava, edullinen paikka vuonon rannassa.

Telttaa ei saanut ihan yhtä hienoon tai rauhalliseen ympäristöön kuin aiemmin, mutta leirintäalueen tilava keittiö ja kuuma Italian valmispata soijarouheella kelpasivat raskaan päivän päätteeksi. 

 

 

 

Päivä 10: Olderfjord – Lakselv, 73 km

Olderfjord Turistsenterin ihan kelvollisen aamiaisen jälkeen lähdimme jo matkaan, mutta käännyimme parin kilometrin jälkeen takaisin sadetta pitelemään. Ennuste lupaili sateen loppuvan parissa tunnissa ja niin kävikin. Muutenkin Norjan ilmatieteenlaitoksen yr.no appin muutaman tunnin sade-ennustekartat pitivät aika hyvin kutinsa ja se oli hyödyllinen työkalu koko matkan ajan. Sen sijaan jo seuraavan päivän sateiden ennustaminen tuntui olevan noille rannikoille haastavaa.

Ajoimme aika suoraan Lakselviin/Lemmijoelle, ja oli mukava polkea vaihteeksi leudommissa tuulissa. Olderfjord-Lakselv välinen E6 tie oli melko vilkas, mutta autoilijat huomioivat täälläkin pyöräilijät hyvin. Vuonon rantoja seuraileva tie tarjosi mukavaa ajoa ja kivoja näkymiä merelle ja tunturiin, vaikkakaan edellisten päivien maisemien jälkeen ne eivät aivan samalla tavalla innostaneet.

Lakselvia lähestyttäessä Stabbursdalenin kansallispuiston jyrkät rinteet ja hiekkarantainen Lemmijoki ovat hienoja.

 

Fjordutsikten Motell & Camping -majoituspaikka oli kiva yllätys: mukava edullinen huone, ilmainen pyykinpesumahdollisuus ja keittonurkkaus sekä oikein ystävällinen henkilökunta. Lakselvin iso Coop Xtra ruokamarketti on myös hyvä paikka täydentää muonavarustuksia. 

 

 Päivä 11: Lakselv – Karigasniemi, 95 km

Lakselvin leirintäalueen aamiainen oli hinta-laatu -suhteeltaan oikein hyvä. Matkaan polkaisimme heti aamiaisen jälkeen.

E6 Lakselvista seurailee ensimmäiset 30 km Lemmijokea ja tarjoaa hienoja joki- ja tunturimaisemia. Sitten kiivetään reippaasti tunturiin. Karasjoelle on huima 5 km lasku.

Karasjoella pysähdyimme syömään Kjell’s Cafe -nimiseen paikkaan, josta sai omelettia, pita-leipiä yms. maukasta syötävää. Tykkäsimme molemmat paikasta.

Syötyämme ajoimme vielä 20 km rauhallista tietä Karasjoen vartta Karigasniemeen, jossa pääsimme pitkästä aikaa suomalaiseen K-Markettiin. Yövyimme teltassa Tenorinne-leirintäalueelle, jossa ei ollut varsinaisia ruokapalveluja (kuten ei avoinna muutenkaan Karigasniemessä), joten turvauduimme hengenpitimiksi ja polttoaineeksi jälleen valmispata-soijarouheen keittelyyn.

 

Päivä 12.: Karigasniemi – Tanssijoki, 75 km

Leirintäalue ei tarjonnut myöskään aamiaista, ja muutenkin aamiaistarjonta oli Karigasniemessä heikkoa. Hotelli Guossin nuhjuisesta ravintolasta olisi saanut kahvia ja pakattua sämpylää, ja käännyimme ovelta takaisin. Päädyimme kahvila Seiduun, jossa oli suunnilleen vastaava tarjonta, mutta mukavampi ympäristö. Koska aamiainen jäi vajaaksi eikä Karigasniemi-Tanssijoki välillä ollut ruokapaikkaa tiedossa, kävimme ostamassa matkalounaaksi salaatit ja tonnikalasäilykkeet K-Marketista. 

Tenojokea seurailevaa tietä kehutaan Suomen kauneimmaksi. Lapinmies Kekkosen päätöksellä (ja sieltä tuo kauneimman tien brändäyskin lienee peräisin) ja Koiviston vihkimänä, eli ei mikään turha tienpätkä.

Ja tarjoaahan tie hienoja näkymiä joelle ja tunturiin. Tosin perinpohjainen vaikuttuminen oli tässä vaiheessa haastavaa, kun takana oli Norjan mykistävät maisemat. Joka tapauksessa nautinnollista ajamista ja todella vähän liikennettä.

Myös retkilounaat saatiin nauttia kelpo maisemissa.

Ajopäivän lopulla alkoivat mäet ja ehkä liian rivakka vauhti vähän painamaan jaloissa. Pitäisi vain muistaa se turistipyöräilyn tärkeä sääntö: ei se matka tapa vaan vauhti. Ylämäet vain kärsivällisesti riittävän pienellä vaihteella. 

Yöpaikaksi olimme varanneet pikkumökin Tenon Tunturituvat -nimisestä paikasta, vajaat 30 km ennen Utsjokea. Mukavat omistajat olivat vastassa ja ilmoittivat että pääsemmekin saunalliseen isompaan mökkiin. No sauna kyllä tosiaan maistui. Muutenkin mutkaton paikka, edullista perussyötävää saavuttaessa ja aamiaiseksi toiveiden mukaan. Hyviä riisipiirakoita oli tarjolla, ja kananmunia ostettiin itse keitettäviksi jotakuinkin kaupan hinnoilla.

Päivä 13.: Tanssijoki – Kaamanen, 123 km

Reilun aamiaisen ja mukavan rupattelun emännän kanssa jälkeen lähdimme polkemaan Tanssijoelta kohti Utsjokea. Utsjoella kävimme ensin (ehkä vähän ylihintaisessa) kaupassa täydentämässä muonavarastoja.

Seuraavaksi kävimme syömässä legendaarisella Annukan grillillä lohta ja poronkäristystä. Ihan maukasta settiä, tosin jauheesta tehdyn perunamuussin tilalla olisi voinut syödä jotain muuta. Tapasimme Utsjoella Euroopan ja Suomen läpi pyöräilleen ranskalaisen kaverin, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit mm. sienestämisestä. Meidän kahden viikon reissumme alkoi tuntua pieneltä pistäytymiseltä, kun Guillaume oli ollut tien päällä jo vuoden. Juuri ennen lähtöämme seuraan liittyi myös jyväskyläläinen pyörämatkaaja (kuvasta osaa varmaan arvata kuka). Lopulta lähdimme ajamaan kohti Kaamasta.

Utsjoelta Kaamaseen E75-tie oli rauhallinen ja mukava ajaa, näkymät olivat suht vaihtelevia ja jälleen ajoittain upeita. Henkisesti elettiin jo kuitenkin vähän reissun kotiinpaluun vaihetta, joten pitkähköllä päivämatkalla ei tullut kaikkiin Lapin maisemiin enää kiinnitettyä huomioita. Ihan hieno eväspaikka löydettiin Keneskosken varresta.

Koko reissun sympaattisin ruoka- ja majoituspalvelukokemus löytyi Kaamasesta. Pysähdyimme Sininen fillari -kahvilaan/majoituspaikkaan, jota Guillaumekin kovasti kehui. Kahvilaa pitää ihastuttava eläkkeellä oleva pariskunta aika lailla harrastus- ja elämäntapapohjalta. Saimme heidän kotipihassaan olevassa kodassa herkullista iltapalaa toiveittemme mukaisesti, burgereita kananmuna- ja poropihvitäytteillä. Pihvit ovat emännän itse paikan päällä tekemiä ja resepti itse kehittämä. Isäntä toimi tarjoilijana ja tarinoiden kertojana. Aivan mahtava meno!

Meillä oli ajatuksena ajella vielä vähän lähemmäksi Inaria, mutta koska pariskunnalla juttua riitti ja aika kului, ja Sinisen fillarin toimintaan kuuluu ilmainen telttapaikka pyöräilijöille, päätimme jäädä yöksi.

Päivä 14: Kaamanen – Ivalon lentokenttä, 79 km

Saimme herkullisen ja runsaan aamiaisen, joka tarjoiltiin Sinisen fillarin pariskunnan kodin ruokapöydän ääressä. Tarjolla oli mm. itseleivottuja sämpylöitä, vastaleivottua pullaa, puuroa ja juuri jauhettua espressoa. Sekä leppoisaa keskustelua Lapin pyörämatkailusta ja uuden yrityksen pyörittämisen ihanuudesta ja kommervenkeistä. Vatsat täynnä, kevein mielin ja kiitollisina lähdimme pyöräilemään auringonpaisteessa kohti Ivalon lentokenttää.

Inarijärveltä nousee kuulemma useinkin ukkosia, ja nytkin saimme pidellä sadetta jonkin aikaa Inarin kylän kohdilla. Muutenkin sateet tuntuivat olevan hyvin paikallisia ja vesistöistä riippuvaisia. Saimme nauttia Inari – Ivalo välin kauniista maisemista toistamiseen, tällä kertaa välillä auringon paisteessa ja kuivalla asfaltilla ajaen, kun taas joillain pätkillä vettä tuli kaatamalla. Isompiin pysähdyksiin ei kuitenkaan enää ollut varaa, koska aina on hyvä jättää varoiksi yhden rengasrikon verran ylimääräistä aikaa. Ivalon kylällä pysähdyimme Hotelli Kultahipun ravintolaan buffet-lounaalle ja vähän kuivattelemaan. Ruoka oli aika lailla sitä mitä voi olettaakin, mutta tässä kohtaa panostettiinkin enemmän määrään.

Lopulta hyvissä ajoin Ivalon lentokentälle päästyämme pakkasimme pyörät pyörälaukkuihin ja lähdimme kohti Helsinkiä. Ikimuistoinen pyöräilyretki oli ohi! (Tai ehkä aloitimme jo vähän suunnitella seuraavia :-)

Yhteenvetona, upea reissu. Hienoja ja vaihtelevia maisemia, kulttuuria, historiaa, luontoa. Hyvää ruokaa, erityisesti kalaruoat Norjassa. Mukavia tapaamisia ja keskusteluja, ystävällisiä ihmisiä. Sopivasti liikuntaa, välillä vähän rankkaakin, mutta ei liiaksi. Ja sopivasti seikkailua tämmöisille reilusti keski-ikäisille ja -luokkaisille taviksille. Voisimme suositella reittiä oikeastaan aika lailla kaikilta osin muillekin (ehkä Vardön tunnelia lukuun ottamatta).

Jos joku haluaa tarkempia kuvauksia tai tietoja, vaihtaa ajatuksia tai vaikka antaa meille päin vinkkejä, niin mielellään olemme yhteydessä. Laita yhteystietosi kommenttikenttään niin otamme sähköpostilla yhteyttä. 

 

Muutamia ensikertalaisten ajatuksia matkatavaroista ja fillareista

Lapin reissu oli meidän ensimmäinen yli viikon pituinen pyörämatkamme. Aiemmin olemme tehneet joitain muutaman päivän pyöräreissuja Suomessa, telttaillen tai ilman. Ts. meillä oli etukäteenkin jonkin verran tuntumaa tarpeellisista tavaroista, niiden pakkaamisesta sekä fillareiden toiminnan kannalta tärkeistä asioista. Toisaalta emme millään muotoa voi kutsua itseämme kokeneiksi pyörämatkaajiksi. Ja joitain valmistautumiseen liittyviä asioita tekisimme ehkä jatkossa toisin (yllättävän vähän näitä kuitenkaan lopulta oli). Eli lukekaa seuraavia ajatuksia nämä mielessä pitäen. Ja mielellään kuulemme kokeneemmilta (tai keltä tahansa) ajatuksia ja ideoita tuleville matkoille.

Matkatavaroista

Kahdessa viikossa tavaraa olisi kiva olla mukana paljonkin, mutta ajamisen mukavuuden ja jaksamisen kannalta taas pakattuna pyörän selkään mahdollisimman vähän. Eli tätä optimointia pakkailujen suunnittelu tietenkin on. Tässä ajatuksia välttämättömimmistä:

-          Ajovaatteet: Millä tahansa urheilu/liikuntavaatteilla pärjää ihan hyvin. Ja varustautuminen tietysti lämpötilojen mukaisesti. Eritoten Varangin pohjoisosissa heinäkuunkin lämpötilat ovat päivälläkin tyypillisesti alle +10 ja tuulet kovia, ja sitten taas muuten Lapissa on hyvä varautua kunnon helteisiinkin. Jotta ei tarvitse liian montaa asustesettiä kantaa mukana, kannattaa suunnitella pyykinpesuja vähän etukäteen. Vartalonmyötäiset vaatteet tuottavat vähemmän ilmanvastusta. Oikeastaan ainoa varsinainen pyöräilyasuste, jota ilman emme näin pitkille matkoille lähtisi on pehmustetut pyöräilyhousut, ihan takaliston hyvinvoinnin takia.

-          Sadevarusteet: Voisiko Jäämeren reissua tehdä niin, että matkalla ei sataisi? Ehkä sen varaan ei kannata laskea. Jälleen, mitkä tahansa sadetta pitävät vaatteet, joissa pystyy hyvin myös polkemaan. Normaalien sadevaatteiden lisäksi mukana on hyvä olla pyöräilyyn (tai muuhun) tarkoitetut vettä pitävät, reilusti nilkan yli ulottuvat kenkäsuojat, varsinkin jos ajojalkineet eivät pidät vettä.

-          Kengät: Toinen meistä käytti klossillisia pyöräilykenkiä ja lukkopolkimia, jolloin mukaan pakattuna oli lisäksi hyvin kevyet ”taukokengät”. Iltaisin patikointilenkeillä välillä olisi kaivannut vettä pitäviä tai tukevampia kenkiä, mutta kenkien keveys oli ehkä tärkeämpi ominaisuus. Toisella meistä oli ihan tavalliset lenkkarit ainoina jalkineina. Nyt jälkiviisaana, vettä pitämättömät lenkkarit ei ehkä olleet fiksuin valinta ajokengiksi. Pienellä sateella ei välttämättä jaksa aina laittaa kenkäsuojia. Lisäksi patikointilenkeillä vettä pitävät kengät olisivat olleet mukavat. Esim. kevyehköt vaelluskengät olisi ollut parempi valinta ajokengiksi.  

-          Muu vaatetus: Tauoilla ja muuten paikallaan ollessa tarvitsee enemmän vaatetta kuin pyöräillessä. Varsinkin jos on teltan kanssa liikkeellä, on hyvä varautua lämpimästi. Meillä oli merinovillapaidat, kerrastot ja villasukat aktiivisessa käytössä. Jos pyöräillessä on edullista olla vartalonmyötäistä vaatetta, iltaisin kevyet ja löysät päällysvaatteet pitää lämpimänä. Jos on hyttysiä puoleensa vetävää tyyppiä, kevyt lierihattu ja hyttysverkko on mukava lisä iltaisin.

-          Hygieniatarvikkeet: Nämä nyt menee kunkin henkilökohtaisten mieltymysten mukaan eivätkä poikkea mistä tahansa muusta matkailusta. Mutta ehkä pyörämatkailuun erityisesti liittyvänä voisi mainita takaliston rasvaamisen. Voisi olla hyvä katsoa mukaan joku itselle sopiva perusvoide tai vaseliini hiertymien ehkäisyyn ja hoitoon. Vähän saman osaston hyvinvointiin liittyen on hyvä kantaa aina mukana ja helposti saatavilla pientä määrää vessapaperia ja käsipyyhkeitä, eritoten jos mitään palveluita ei ole koko päivän aikana saatavilla.

-          Telttailuun liittyen: Kevyt, laadukas teltta. Ihan halvimmalla markettiteltalla ei ehkä kannata lähteä liikkeelle. Kilonkin painonlisäys tuntuu ylämäissä. Eli tässä ei ehkä kannata pihistellä. Makuupusseina meillä oli laadukkaampi untuvapussi ja vähän edullisempi, enemmän kesäkauden pussi. Kesäpussillakin pärjäsi noissa olosuhteissa ihan hyvin, jos on valmis nukkumaan villapaidassa ja -sukissa. Makuualustan kanssa on varmasti hyvin yksilöllistä millä kukakin osaa nukkua. Meillä oli yksi ilmatäytteinen ja yksi solumuovinen, joilla pärjättiin. Solumuovisen huono puoli on tietysti sen tilan tarve kuljetuksessa. Lisäksi mukana narua, pyykkipoikia, nippusiteitä, roudarinteippiä, monitoimityökalu jne. telttailun perusvarustetta. Ja vara-akkuja puhelimien lataamiseen. Keittovälineitä meillä ei ollut mukana tilantarpeen ja kuljetusongelmien takia. Ihan hyvin pärjättiin ilmankin, kun ei enempää yövytty luonnossa.

-          Eväät: Ajon ajaksi ja tauoille meillä oli mukana useimmiten proteiinipatukoita ja kuivahedelmä-pähkinäsekoituksia, usein myös suklaata, näkkileipää ja sipsiä. Lisäksi tietysti vettä. Kahvihampaille oli pikakahvijauhepusseja, joita sekoiteltiin päivisin ihan vain kylmään veteen, jos kunnon kahvia ei ollut saatavilla. Lisäksi energiatankkaukseen iltaisin keittomahdollisuuksien äärellä valmispataeinespussi ja kuivattua tummaa soijarouhetta. 

-          Fillarin huoltoon: Kevyisiin fillarin huoltotoimiin on hyvä varautua matkan päällä. Vähimmäisvarustuksena renkaan paikkaustarvikkeet, varasisäkumi ja pumppu sekä työkalut jarrujen, vaihteiden jne. perussäätöihin (useimpiin pyöriin pari kuusiokoloavainta riittää). Useamman päivän matkalle ketjurasvaa lisättäväksi ketjujen kastuttua. Lisäksi ketjujen katkeamisen varalta voi olla hyvä pitää mukana ketjujen katkaisinta, muutaman sentin ketjunpätkää ja ketjulukkoja (meillä ei tosin ole koskaan ollut matkan päällä näille käyttöä, fingers crossed). Mukana meillä oli myös jarru- ja vaihdevaijeria sekä -kuorta, en tiedä oliko nämä liioittelua.

 

Fillareista ja tavaroiden pakkaamisesta

Kahdessa viikossa tulee paljon kilometrejä, joten luonnollisesti on tärkeää, että oma pyörä on sopivan kokoinen, tuntuu hyvältä ajaa ja se on suunnilleen tarkoitettu pidempienkin matkojen ajoon (tarkoittaen, että Jopolla tai raskaimmalla ”mummofillarilla” en lähtisi matkaan). Muuten vaatimukset pyörältä ei mielestämme ole kovin kummoisia. Meillä toinen, enemmän pakattu pyörä oli teräsrunkoinen 8 vuotta vanha cyclo-cross ja toinen 15 vuotta vanha hybridi/fitness.

Fillarin hienoutta tai moderniutta tärkeämpi asia meidän mielestä on, että se on huollettu/huollatettu ja hyvässä kunnossa ennen matkaa. Tärkeimpinä renkaiden ja voimansiirron (ketjujen, rattaiden ja polkimien) kunto.

Muutamia yksittäisiä pohdintoja tärkeistä asioista pyörään liittyen:

-          Penkki eli satula: Sitä vasten hinkataan takamusta aika monta tuntia päivittäin. Jos satula ei ole vanha tuttu ja koeteltu, voisi olla hyvä testata takamuksen ja penkin yhteensopivuutta etukäteen muutamilla testilenkeillä. Takamuksia ja satuloita on erimallisia ja kaupasta saa uusia (satuloita).

-          Renkaat: Vaikka reissu olisikin päällystetyillä teillä, silti renkaissa on hyvä olla jonkinlainen pistosuojaus turhien paikkaus/renkaanvaihtosessioiden välttämiseksi. Ja tarkistaa ennen lähtöä, ettei renkaat ole kovin kuluneet. Tuhannen kilometrin matkalle uusiin renkaisiin investoiminen ei välttämättä ole liioittelua. Raskaasti pakatun pyörän kanssa varsinkin takarengas joutuu aika koville.

-          Vaihteiden välitykset: Varsinkin Norjan Lappiin, jossa pitkiä ylämäkiä riittää, matkantekoa mukavoittaa ja väsähtämistä ehkäisee, jos pyörästä löytyy tarpeeksi kevyet välitykset. Erityisesti jos mukana on paljon tavaraa. Vinkkinä ja karkeana nyrkkisääntönä tämän tarkistamiseen: mieluiten pienin eturatas olisi pienempi (vähemmän hampaita) kuin suurin takaratas. Rattaita ja välityksiä voi useimmissa tapauksissa vaihtaa.

-          Tavaroiden pakkaaminen: Vedenpitävästi pakkaaminen on must. Toinen tärkeä seikka, jos tavarat painavat paljon: jaa painoa pyörän etu- ja takaosalle. Jos kaiken pakkaa takalaukkuihin ja tarakalle, pyörästä tulee epävakaa ajettava. Meillä oli lastatun pyörän runkolaukuissa huoltotarvikkeita, eväitä ja muita painavampia tavaroita ja tankoon kiinnitettynä makuualusta.